Kristinuskon ytimessä on armon salaisuus. Armo ei ole pelkästään anteeksianto tai armollinen asenne, vaan itse Jumalan hyväksyntä ihmiskuntaa kohtaan, yhteys Jumalaan. Lankeemus toi ihmiskunnalle eron Jumalasta, mutta Kristuksen ristin lunastama armo toi ihmiskunnan takaisin Jumalan yhteyteen. Siksi armoa ja Jumalaa ei voida erottaa toisistaan.
Ennen Kristuksen ristinkuolemaa ihmiskunta eli Jumalasta erotettuna. Perisynti ei ollut vain moraalinen tila, vaan todellinen ja olemuksellinen etäisyys Jumalasta, jossa ihminen syntyi ja kuoli erossa Jumalasta. Ihmiset elivät ilman Kristuksen tuomaa toivoa, sillä sovitus ei ollut vielä tapahtunut. Kristuksen risti muutti tämän todellisuuden ajattomasti ja universaalisti.
Risti toi armon kaikille
Ristillä tapahtui monia eri asioita, jotka muuttivat koko luomakunnan todellisuuden. Paavali kirjoittaa sovituksen keskeisestä ymmärryksestä: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa" (2. Kor. 5:19, KR 38). Tämä ei ollut pelkkä symbolinen teko, vaan koko ihmiskuntaa koskeva ratkaiseva muutos, jossa Kristuksen risti avasi taas yhteyden Jumalaan, joka oli lankeemuksen vuoksi suljettu. Jumalan armo tuli jälleen ihmiskunnan osaksi, ja ihmiset alkoivat syntyä maailmaan, joka on sovitettu yksin Kristuksen tähden (Ef. 2:5-6, 8-9).
Siksi armo ei ole jotakin, mikä voisi alkaa yksilön kohdalla vasta kasteessa tai henkilökohtaisessa päätöksessä, vaan se on kaikkia ihmisiä koskeva olemassaolon perusta. Ihminen syntyy maailmaan, jossa yhteys Jumalaan, Jumalan armo, on jo läsnä, koska Kristuksen työ on tehty. Kristuksen sovitus on kertakaikkisen riittävä ja täydellinen, koska Jumalan oma teko, Jumala itse, ratkaisi ihmisen ja Jumalan välisen rikkoutuneen suhteen: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa." Näin ollen jokainen ihminen syntyy Jumalan armossa, yhteydessä Jumalaan. Ihminen elää jo nyt yksin Kristuksen tähden Jumalan armossa olevassa todellisuudessa.
- "Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" (Room. 8:38-39).
Armo, usko ja pelastus
Koska armo on Jumalan objektiivinen teko – todellisuus, joka on jo olemassa – usko on sen subjektiivinen vastaanottaminen, pelastuksen todentuminen ihmisessä. Paavali sanoo: “Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja” (Ef. 2:8, KR 38). Usko ei siis luo, tuo tai tee armoa, vaan tekee sen näkyväksi ja todeksi yksilön elämässä.
Ihminen on jo Jumalalle kelpaava yksin Kristuksen tähden, Jumalan hyväksymä, joten yhteys Jumalaan on jo olemassa, mutta pelastus todentuu ihmisessä vasta uskon kautta. Usko ei siis ole teko tai ansio, vaan sydämen hyväksyvä asenne Jumalan armoon ja Kristuksen evankeliumiin. Siihen, mikä on jo totta.
Armo on kuin kaikki valo, joka jo valaisee, mutta usko on se, että ihminen avaa silmänsä nähdäkseen valon. Ilman uskoa ihminen voi elää ja olla Jumalan yhteydessä, jopa tiedostamattaan, mutta uskon kautta armossa pelastus muuttuu Kristuksen odotuksen todellisuudeksi, mikä mahdollistaa lopulta iankaikkisen elämän Jumalan omassa valossa ja läsnäolossa.
Perisynti ja armon universaalius
Jos armo ei olisi jo kaikkia koskeva, Kristuksen risti jäisi vajaaksi. Risti olisi silloin vain jonkin potentiaali, mahdollisuus, ei Jumalan armon täyttymys. Uuden testamentin keskiössä on synnin sovitus, jossa Raamattu ei opeta jonkin potentiaalia, vaan: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa" (2. Kor. 5:19, KR 38), vaan Jumalan omaa ratkaisua koko ihmiskunnan osalta. Toisin sanoen, Jumala sovitti maailman Kristuksessa. Tämä tarkoittaa, että sovituksen jälkeen perisynti ei enää merkitse eroa Jumalasta, vaan syntiinlankeemuksen vaikutusten todellisuutta, joka yhä koskettaa maailmaa. Toisin sanoen, perisynti on enää synnin turmeleva vaikutus, ihmisen taipumusta syntiin ja pahaan, mutta ei Jumalasta erottavaa syyllisyyttä: “Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Tit. 2:11, Room. 5:15).
Näin ollen perisynti ei enää itsessään muodosta ihmisen kadotustuomiota, koska Kristus on jo kantanut siihen liittyvän syyllisyyden. Ristin jälkeen ihmisen kadottava ongelma ei enää ole syntivelka, vaan epäusko, pelastuksen torjuminen: "Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun" (Joh. 16:9; Joh. 3:18).
Tässä valossa katolisen teologin Augustinuksen (354–430) ajatus siitä, että armo todentuisi ihmiselle vasta lapsikasteen (kasteen) kautta, ei ole raamatullisesti kestävä, vaan ylittää sen opetuksen. Mikään ihmisen oma teko, rituaali tai kirkollinen traditio ei voi enää Jumalan omaa tekoa mitenkään täydentää: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa" (2. Kor. 5:19, KR 38). Näin ollen armo on jo olemassa oleva todellisuus yksin Kristuksen tähden: "Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan" (Joh. 1:9). Ihminen on jo Jumalalle kelpaava, mutta pelastus todentuu tietoisen uskon kautta.
Pelastus kolmessa vaiheessa
Armo ja pelastus voidaan siten ymmärtää kolmena vaiheena.
- Objektiivinen eli täydellinen sovitus: Jumala sovitti Kristuksessa maailman, jolloin armo tuli kaikkien ihmisten osaksi. Tämä tarkoittaa, että ihmiskunnan yhteys Jumalaan palautui yksin Kristuksen tähden (2. Kor. 5:19).
- Subjektiivinen pelastus: Ihminen hyväksyy armon mahdollistaman pelastuksen uskossa Kristukseen (Ef. 2:8-9).
- Lopullinen pelastus: Iankaikkinen yhteys, uskovien elämä Jumalan omassa läsnäolossa ja valossa, tapahtuu Kristuksen paluun jälkeen uudessa taivaassa ja uudessa maassa (Ilm. 21).
Tämä tarkoittaa, että Jumala on jo sovittanut maailman Kristuksessa itsensä kanssa, joten Armo, yhteys Jumalaan, ei synny ihmisen uskosta tai teoista, vaan perustuu yksin Kristuksen ristintyöhön. Siksi armoa ei voi erottaa Jumalasta. Usko ei lisää mitään Kristuksen sovitukseen, vaan suuntaa ihmisen Kristuksen puoleen ja tekee pelastuksen todellisuudesta hänen elämässään tietoisen ja vaikuttavan. Epäusko on vakavimmillaan Jumalan armon torjumista, mutta sitä ei pidä samastaa satunnaiseen horjumiseen, epäilyyn tai heikkoon uskoon, vaan luopumukseen Jumalasta. Pelastus on Jumalan pelastustyön päämäärä ja täyttymys: Kristuksen paluussa Jumala voittaa synnin ja kuoleman ja uudistaa koko luomakunnan.
Näin armo on perusta, usko on tie ja pelastus on päämäärä, jotka liittyvät yhteen, mutta niitä ei samasteta toisiinsa.
-
Armo on Jumalan omaan olemukseen ja Kristuksen sovitustyöhön perustuva lähtökohta, ei ihmisen oma suoritus.
-
Usko on tie, jolla ihminen vastaanottaa tämän todellisuuden ja elää Kristuksen paluun odotuksessa.
-
Pelastus on päämäärä: iankaikkinen elämä Jumalan läsnäolossa ja valossa.
Lopuksi
Armo on Jumalan lahja koko maailmalle, Kristuksessa jo annettu todellisuus (2. Kor. 5:19, KR 38). Pelastushistoriassa elämme nyt ristin ja Kristuksen paluun välistä odotusta, Uuden liiton evankeliumin aikaa, ilman epäraamatullisia traditioita ja lakihenkisyyttä: "Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus" (Joh. 1:17).
Kristuksen risti on täydellinen, mikä tarkoittaa, että Jumalan armo koskettaa sinua. Armoa ei enää tarvitse suorittaa teoin tai ansioin, vaan se on valmis perusta, jonka Kristus on jo lunastanut: "Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Tiit. 2:11).
--
